D'Hondtin surma*
Oletko joskus politiikkaa seuratessasi miettinyt, että kuka tahansa sattumanvaraisesti valittu tekisi tuon paremmin kuin nämä pellet? Olet saattanut jättää äänestämättä. Oletko joskus löytänyt vaaleissa ehdokkaan, joka puhuttelee sinua, mutta on ehdolla listalla, jolle et suin surminkaan antaisi ääntäsi? Olet saattanut äänestää vain puoluetta, joka ei ainakaan ole vastenmielinen. Oletko joskus harkinnut vaaleissa ehdokasta, joka on eduskunnan ulkopuolisen puolueen listalla? Olet saattanut äänestää perinteistä puoluetta, ettei äänesi mene kokonaan hukkaan.
Helsingissä Vihreiden listoilla on ollut ainakin Osmo Soininvaara ja Antero Vartia, joita moni potentiaalinen äänestäjä on takuulla jättänyt äänestämättä, koska ei halua antaa ääntänsä Vihreille. Itse äänestän Uudellamaalla ja siellä vastaava esimerkki olisi Jyrki Kasvi, joka lienee valinnut Vihreät lähinnä sukunimen tuoman markkinointisynergian (tai puuttuneen liberaalipuolueen) vuoksi. Tarja Cronberg puolestaan sai tuta miten D’Hondtin menetelmä asettaa [vaalipiirissään] pienen kannatuksen keräävällä listalla olevan ehdokkaan lapsipuolen asemaan. Hän keräsi 2007 Pohjois-Karjalan vaalipiirissä toiseksi eniten henkilökohtaisia ääniä (7804), mutta ei tullut valituksi. Ongelmathan eivät kuitenkaan rajoitu Vihreisiin, vaikka heidät tikun nokkaan nyt laitoinkin.
Mitä jos käytössäsi olisikin kolme ääntä, eikä vaalitapa olisikaan suhteellinen?
Voisit edelleen suosia suosikkipuoluettasi, antamalla kaikki äänesi sen ehdokkaille. Toisaalta voisit jakaa äänesi eri puolueille, puhtaasti yksilöarvioinnin perusteella. Jos haluaisit varmistaa suosikkiehdokkaasi läpimenon, antaisit hänelle kaikki kolme ääntäsi.
Entä kun olet vakuuttunut, että mikä tahansa apinalauma pystyy parempaan kuin nykyiset? Voisit äänestää halutessasi myös vastaan. Vastustavien äänien määrä vähennettäisiin ehdokkaan keräämistä kannattavista äänistä. Voisit vastustaa puoluetta äänestämällä kaikilla kolmella äänellä sen ehdokkaita vastaan, tai inhokkiehdokasta antamalla yhdestä kolmeen vastustavaa ääntä.
Eduskunnan ulkopuolisen puolueen ehdokasta voisit tukea varovaisesti yhdellä äänellä ja varmistella vanhan puolueen ehdokasta äänestämällä. Joka tapauksessa pienpuolueiden mahdollisuudet lyödä läpi ja levittäytyä uusiin vaalipiireihin paranisi huomattavasti. Suhteellisen vaalitavan asettama de facto äänikynnys poistuisi.
Valinta olisi aidosti sinun, eikä yksi ääniharava enää vetäisi mukanaan muita. Jokaisen olisi itse ansaittava paikkansa. Puolueidenkin olisi mietittävä taktiikkansa ihan uusiksi. Suuret eivät voikaan mennä yhdellä kärkiehdokkaalla, vaan resursseja on jaettava tukemaan useampia ehdokkaita. Pienet taas voisivat keskittää kaikki resurssinsa vahvimman ehdokkaan taakse.
Uskon että tällainen järjestelmä lisäisi äänestäjien mielenkiintoa vaaleja kohtaan. Demokratian kannalta äänestysvilkkaus on tärkeää ja se saataisiin varmasti nousuun. Parhaassa tapauksessa kiinnostus politiikkaa kohtaan kasvaisi yleisesti, koska ei olisi enää yhden totuuden ratkaisuja. Valinta ei olisi joko-tai, vaan äänensä voisi käyttää hyvin monella eri tavalla.
Ihan helposti ei Suomessa eduskunnan vaalitapaa muuteta, kun se on jostain syystä päätetty kirjata perustuslakiin. Kysyn silti, olisiko jo aika saattaa D'Hontin menetelmä haudan lepoon ja luoda poliittiseen kenttään enemmän dynamiikkaa? Nykyaikainen tiedonvälitys ja sen mahdollistama suora vuorovaikutus puhuu henkilökeskeisemmän vaalitavan puolesta.
*) Suhteellinen vaalijärjestelmämme noudattaa laskennaltaan belgialaisen matemaatikon Victor d’Hondtin (1841-1901) vuonna 1874 esittelemää menetelmää.
Kiitos Arto Vihavaiselle eilisestä keskustelusta, jonka innoittamana tämä blogi syntyi.
Ilmoita asiaton viesti
Blogin teemaan liittyen, aiemmin kirjoittamani blogi (”Parhaat ja pahimmat politrukimme”):
http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/179142-parh…
Ilmoita asiaton viesti
Ihan mielenkiintoinen ajatus. Haasteeksi tulee ainakin hallitusohjelmien kommunikointi. Ei äänestäjä rupea panostamaan päivä- tai edes tuntitolkulla aikaa syventyäkseen. Lisäksi neljässä vuodessa tapahtuu paljon. Tietty jatkuvuuskin on tärkeää, muuten ei saada ikinä mitään muutettua, joten ei kautta voi paljon lyhentääkään.
Ilmoita asiaton viesti
Euroopassa on käytössä useita erilaisia vaalitapoja. Ne ovat mielenkiintoisia. Joikaisella on hyviä ja huonoja puolia.
Suomessa poliitikot aina välillä vakavissaan ottavat esille Ruotsin kaltaisen listavaalin. Puolue asettaa ehdokkaat listalle. Valituksi tulevat listan saaman äänimäärän mukaan puolueen järjestykseen asettamat ehdokkaat. Ruotsikin uudisti oman mallinsa 1997 suljetusta listavaalista hiukan avoimempaan malliin. Jos joku saa listan äänistä 5% hän tulee valituksi järjestyksestä riippumatta. Etuina olisi puolueiden aseman korostuminen, julkkikset eivät välttämättä tulisi valituiksi. Tosin heitäkin käytetään hyväksi. Asettamalla esim listan toiseksi ehdokkaaksi.
Minusta tuo olisi todella huono malli. Äänestäjän vallinnan mahdollisuus pienenisi entisestään.
Vakavissaan ei kai ole ehdotettu muita malleja.
Äänestäjän vaiktus on todella pieni. Koko maan vaaleissa 1/3000 000? Kunnallisissa vaaleissa suurempi. Riippuen kunnasta.
Olisiko suurin merkitys, että ääni antaa oikeutuksen järjestelmälle. Tulos on sivuseikka. Suuria muutoksia ei tule. Monipuoluejärjestelmä on ollut sellainen ainakin toistaiseksi. Ruotsissa on erilainen vaalitapa. Mutta käytännössä on taas ollut kaksinapaisempi malli sosialidekraattien ja maltillinen kokoomus, jotka ovat hallituksen vuorollaan muodostaneet. Murtuneeko tuo systeemi ruotsidemokraattien mahdollisesti kasvaessa.
Ilmoita asiaton viesti
Blogistille kiitos, että valaisee d’Hondt’ia demokratian toteutumisen dynaamiselta kannalta…
Jotain ”Überiä” voisi kehitellä tuohon ääntenlaskutapaan näin 2010-luvulla.
Ilmoita asiaton viesti
Huomasin sinunkin kirjoittaneen aihetta sivuten tänään. Itse asiassa nappasin tuon Cronbergin esimerkin sinun blogistasi, eilistä aihiota täydentämään.
Ilmoita asiaton viesti
Nykykyinen vaalijärjätelmän vallitessa on pinilläkin vertausluvuilla ja äänimäärillä mahdollisuus tulla valituksi.
I970 eduskuntavaaleissa Kymenvaalipiiristä valittiin Kalevi Huotari 1000:la henkilökohtaisella äänellä eduskuntaan.
Ilmoita asiaton viesti
Näin on. Mutta systeemi on sellainen, joten jokaista läpipäässyttä voi onnitella. Raisiossa valitaan 43 valtuutettua. Ehdokkaita voi asettaa 1,5x valtuutettujen määrä/ryhmä. 64 ehdokkaan joukosta ommassa ryhmässä voi päästä muutamien kymmenien todellisten äänien ansiosta valituksi. Mitä suositumpi ryhmä sitä todennäköisempää se on. Yksilöinä monet enemmän omia ääniä saaneet saattavat jäädä rannalle. Jos oma ryhmä ei kerää riittävästi ääniä. Ehdokkaita voi olla satoja. Jos ryhmiä on 5 ja kaikki asettavat täydet listat. Ehdokkaita on yli 300. Mutta tällainen on vaalitapamme. Siinä on omat hyvät ja huonot puolet. Äänestetään ryhmää ja yksilöä.
Ilmoita asiaton viesti
Sillä mennään toistaiseksi. Osasyy ehdotukseeni on juuri se, etten näe mitään järkeä että vaaleissa on ehdokkaita, jotka saavat 2 ääntä. Vielä pahempi tietty jos saa 1 äänen, silloin vaimolla on tukalat oltavat. Ilman suhteellista mekanismia, ei olisi mitään järkeä olla listan täytteenä äänenkerääjäehdokkaita, jotka eivät itsekään usko tulevansa valituksi.
Ilmoita asiaton viesti
Nollaäänelläkin onmahdollisuus teoriassa tulla valituksi.
Ilmoita asiaton viesti
Tarja Cronbergin tapauksessa suurin ongelma ei ollut D’Hondtin menetelmä, vaan pienet vaalipiirit yhdistettynä siihen, että suhteellisuutta ei lasketa valtakunnallisesti, vaan kussakin vaalipiirissä erikseen. Vaalipiirejä rukkaamalla tuo tilanne sittemmin myös ”korjattiin”. Lopputulos on tosin mielestäni enemmän huononnus kuin parannus. Parempi korjaustapa olisi laskea suhteellisuus valtakunnallisesti niin, että karkeasti 1/200 äänistä antaisi aina yhden paikan.
Täytyy kirjoittaa sama kommentti Petteri Pietikäisen blogiin, jos esimerkki oli kerran sieltä kotoisin.
Ilmoita asiaton viesti
Niinhän sitä sanotaan, että ongelma oli pieni vaalipiiri. Vaikka mentäisiin valtakunnalliseen vertauslukuun, suosii järjestelmä aina suuria. Toki tuo käytännössä tarkoittaisi vaalipiireistä luopumista, koska niitä ei kuitenkaan saada saman suuruisiksi.
Jos 1/200 annetuista äänistä antaisi listalle paikan olisi käsittääkseni lopputulos hyvin lähelle sama kuin valtakunnallisilla listoilla, eikö vain? Onko vaalipiirillä silloin enää mitään virkaa?
Ilmoita asiaton viesti
Suosikkijärjestelmäni olisi sellainen, jossa vaalipiirit voivat olla minkä kokoisia tahansa (mielellään mahdollisimman luonnollisia ihmisten mielestä). Suhteellisuus laskettaisiin ensin valtakunnan tasolla (montako paikkaa millekin puolueelle), mutta tämän jälkeen paikat jaettaisiin puolueille vaalipiireihin sopivaa algoritmia käyttäen.
Tässä järjestelmässä tulisi joitain pieniä pyöristysvirheitä (satunnaisuutta) viimeisten paikkojen jaossa, jotta puolueen paikkojen määrä, vaalipiirien paikkojen määrä saadaan täsmäämään. Järjestelmä olisi kuitenkin tästä huolimatta nykyistä reilumpi.
Jos joku pieni puolue saisi tasaisesti ääniä ympäri maata niin, että se ylittäisi tuon 1/200 rajan, sille pitäisi antaa paikka jostain vaalipiiristä (sellaisesta jossa se on saanut suhteellisen paljon ääniä). Se olisi vähän satunnaista, mistä vaalipiiristä tuo paikka tulisi, mutta tällä ei kai olisi suuremmin väliä, kunhan tuo valtakunnallinen suhteellisuus ja oikea määrä edustajia kustakin vaalipiiristä tulisi oikein ja tarkasti toteutettua.
Tällaisiakn malleja on pohdittu vaaluudistuksia suunnitelleissa työryhmissä, mutta käsittääkseni valtapuolueet ovat niitä karsastanenn niden ”liian hyvän suhteellisuuden” vuoksi.
D’Hondtinkin voisi vaihtaa tässä mallissa joksikin oikeudenmukaisellaksi (ei suuria suosivaksi) jakomenetelmäksi, jos halutaan olla tarkkoja suhteellisuden suhteen.
Ilmoita asiaton viesti
Haluat ilmeisesti jatkaa siis jollain suhteellisella menetelmällä. Et syttynyt kolmen äänen ehdotukselleni?
Ilmoita asiaton viesti
Kolme ääntäkin toimisi, mutta ajattelin ehkä niin, että äänestäjä saisi vielä paremmin mielipiteensä rekisteröityä ja kuuluviin, jos noilla kolmella äänellä olisi järjestys niin, että ääni menisi ensisijassa ensimmäiselle listatulle ehdokkaalle, ja toisella vain jos ensimmäinen ei sitä tarvitse jne.
Ilmoita asiaton viesti
Suhteellisessa järjestelmässä ei varmaan kolme ääntä tuo paljoakaan. Itse asiassa tuo ranking olisi varmaan parempi. Pienpuolueiden kannalta kolme ääntä voisi tehdä suuren eron, jos luovutaan suhteellisuudesta.
Ilmoita asiaton viesti
Pienpuolueiden kohdalla yksi mahdollisesti jäljelle jäävä ongelma on se, että ihmiset eivät pidä siitä, jos heidän äänestämänsä puolue ei saa yhtään paikkaa. Heistä tuntuu siltä, että ääni meni ”hukkaan”, vaikka pyöristysvirhe ei olisi sen suurampi kuin ison puolueen viimeisten paikkojen saamisen kohdalla. Jos tuo halutaan korjata, tarvittaisiin ehkä vielä jokin sopiva viritys, jolla ääni periytyisi jollekin paikkoja saavalle pulueelle.
Mutta jo se, että 1/200 äänistä valtakunnan tasolla tuo varman paikan puolueelle, mahdollistaisi pienen puolueen äänestämisen pienessäkin vaalipiirissä ainakin kertaluokkaa nykyistä paremmin.
Ilmoita asiaton viesti
Kommentissani yllä ehdotin, että vaalitapa muutettaisiin sellaiseksi, että 1/200 äänistä antaisi aina noin yhden paikan. Tuollainen tyyli toteuttaisi suhteellisuuden valtakunnan tasolla, syrjimättä pieniä puolueita pienissä vaalipiireissä. Nythän pienistä vaalipiireistä valitaan käytännössä vain suurimpien puolueiden/vaaliliittojen edustajia.
Jos tästä halutaan jatkaa, seuraava ongelma on se, että puolueiden sisällä ei ole minkäänlaisa kunnollista suhteellisuutta. Puolueen vasemman ja oikea laidan saamat paikat eivät välttämättä vastaa alkuunkaan äänestäjien mielipidettä. Lisäksi järjestelmä suosii vaalipiirien keskuskaupunkeja, sillä reuna-alueiden äänet hajaantuvat usealle paikalliselle ehdokkaalle, joista usein kukaan ei pääse läpi. Tähän toimiva ratkaisu olisi mahdollisuus antaa ääni vaikkapa kolmelle ehdokkaalle niin, että ääni periytyy toiselle ehdokkaalle, jos ensimmäinen ei pääse läpi jne.
Ilmoita asiaton viesti
Periytyvä ääni voi olla aika vaikea toteuttaa vaalilipuilla, kun ne saattavat mennä ristiin ehdokkaille jotka eivät omillaan pääse läpi. Vaatisi samalla elektroniseen äänestykseen siirtymisen, eikä tuo silloinkaan ihan simppeli ole.
Ilmoita asiaton viesti
Elektroniseen laskentaan siirtyminen voisi olla luontevaa. Manuaalisiakin laskentamenetelmiä on, mutta nykyään riittäisi hyvin äänten rekisteröiminen manuaalisesti, ja tulosten laskeminen koneella. Itse äänestäminen voisi olla edelleen manuaalista. Yksinkertaisimmillaan vaalilippuun olisi mahdollista kirjoittaa nykyisen yhden numeron sijaan maksimissaan kolme numeroa (ehkä kolme pallukkaa, joista kuhunkin voi halutessaan kirjoittaa ehdokkaan numeron).
Valtakunnallisen suhteellisuuden laskemisen ja yleisen selkeyden (järjestelmän yksinkertaisena pitämisen vuoksi) voisi olla riittävää antaa äänestäjien listata äänestylipullaan vain yhden puolueen ehdokkaita. Näin siirtoäänivaalitapaa tarvitsisi käyttää vain paikkojen jaossa puolueiden sisällä sen jälkeen, kun on ensin päätetty valtakunnallisella tasolla, paljonko mikäkin puolue saa paikkoja misääkin vaalipiirissä.
Ilmoita asiaton viesti
Koska tämän blogin nimi on MiniMax, täytyy todeta vielä, että suosikkimenetelmäni yhden voittajan vaaleja varten taitaa olla minimax(margins) eli minmax(margins). Eli siis Condorcet-menetelmä, jossa voittaja on se ehdokas, joka tarvitsee vähiten ylimääräiseä ääniä voittaakseen kaikki muut ehdokkaat (jos sellaista ehdokasta ei ole, joka voittaisi muut jo ilman lisä-ääniä). 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Entäs sellainen että eriytettäisiin hallituksen ja eduskunnan valinta? Eduskunta edustaisi ’kansan arvoja’ ja päättäisi edelleen lakien läpimenosta. Sen sijaan yksi ihminen voisi asettua ehdolle vain yhteen ministerinpestiin ja ministerit valittaisiin erillisessä äänestyksessä? Ministeri ei voisi olla kansanedustaja ja päin vastoin.
Eduskunta voisi edelleen olla sekalaista seurakuntaa, mutta tämä voisi houkutella ministeriöiden johtoon jopa oikeita asiantuntijoita ja kullakin hallinnonalalla ansioituneita tovereita. Jokainen äänioikeutettu saisi yhden äänen eduskuntaa varten ja yhden kutakin ministeriötä.
Ilmoita asiaton viesti
Kuolleena syntynyt ajatus.
Ei vaikka saataisiinkin säädettyä laki, jolla myös eläinten valinta eduskuntaan tehtäisiin mahdolliseksi. Silloin toki blogistin, blogissa potentiaalisen äänestäjän mielipiteenä esitetty ajatus siitä, että ”mikä tahansa apinalauma pystyy parempaan kuin nykyiset” , tulisi testatuksi.
Eduskuntaan voitaisiin valita entisen apinajoukon sekaan myös aivan oikeita apinoita, aaseja, pukkeja ja nilviäisiä.
Mutta koska tuskin mikään kovin olennaisesti muuttuisi, niin pidetään tiukasti kiinni entisestä.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos palautteesta Pekka. Minun kannattaa toisin sanoen jättää pois tuo eläinvertaus, kun kirjoitan kansalaisaloitteen.
Ilmoita asiaton viesti
Max, unohda kansalaisaloite, mutta muista aina äänestää, kun siihen annetaan mahdollisuus.
Ilmoita asiaton viesti
Yleisesti ottaen suositeltava avaus. Nykyviestinnän maailma on toinen kuin se, jossa suhteellinen vaalitapa kehitettiin.
Täkäläinen vaalijärjestelnmä on nytkin Euroopan paras. Ongelma on vanhan ajan vaalipiirijako. Pertti Timonen ja moni muu käytännön asiantuntija on ehdottanut tapoja paremman suhteellisuuden toteuttamiseksi.
Amerikasta tuttu gerrymandering ei asioita paranna. Järkevää olisi ajatella valtiollisissa vaaleissa valtiota ensisijaisesti yhtenä vaalipiirinä. On monia tapoja taata tämän jälkeen maantieteellinen tasapuolisuus.
Ilmoita asiaton viesti
Pitääpä vähän puolustaa tuota d’Hondtin järjestelmää. Vaalisysteemin tulisi olla selkeä, yksinkertainen ja tuloksen tulisi vastata mahdollisimman hyvin valitsijoiden tahtoa. d’Hondtin systeemi toteuttaa nämä ehdot varsin hyvin. d’Hondtti ei todellakaan ollut mikään höntti.
D’Hondtin systeemissä annettu ääni vaikuttaa sekä isoon linjaan eli puolueen tulokseen, että ehdokkaan asemaan puolueessa. Äkikseltään ei tule mieleen systeemiä, joka olisi olisi yksinkertainen ja toteuttaisi äänestäjien tahdon paremmin.
Ruotsin pitkien listojen systeemi vie äänestäjiltä valtaa puoluekoneistoille. Pientä rukkausta demokratian suuntaan on tehty, mutta puolinaisesti ja ilmeisen vastahakoisesti.
Enemmistövaalisysteemiä ei tässä kannattane edes mainita.
Negatiivisten ääntenmahdollisuus tuntuu päällisin puolin houkuttelevalta, mutta sitä voitaisiin käyttää kilpailijoiden vetovoimaisimpien ehdokkaiden torppaamiseen. Ja tällaisissa asioissa se mikä on mahdollista on myös todennköistä.
Mahdollisuus useampien äänten antamiseen tuntuu niinikään houkuttelevata, mutta koska jonkilainen osa äänestäjistä todennäköisesti jakaa äänensä, menettely itse asiassa se siirtäisi vaikutusvaltaa niille, jotka pystyvät parhaiten organisoimaan joukkonsa ja keskittämään äänensä.
Ilmoita asiaton viesti
On D’Hondtinkin järjestelmässä vahvuutensa, ennen kaikkea juuri siinä, ettei kovin moni ääni ’mene täysin hukkaan’. Se on toisaalta sen heikkous. Määrittelin viime kunnallisvaalien alla kolme kysymystä, jossa ehdokkaan on ehdottomasti oltava kanssani samaa mieltä, harkitakseni hänen äänestämistään. Osoittautui, että yksi kysymys pudotti ne muut kymmenet potentiaaliset ehdokkaat pois ja jäljelle jäi yksi. Koska hänen läpimenonsa tuntemattomana, keski-ikäisenä maahanmuuttajamiehenä, Kokoomuksen listalla, Espoossa oli vähintäänkin epätodennäköistä, oli edessäni dilemma. Äänestänkö kriteerieni mukaista ehdokasta, tietäen äänen hyödyttävän jotain muuta Kokoomuksen ehdokasta, vai tinginkö jostain kriteeristä puolueen hyväksi, jossa useampi kuin yksi ehdokas oli vedenjakajakysymyksestäni samaa mieltä.
Ilmoita asiaton viesti
Vaalipiireistä ja puolueista tulisi luopua ja vaaleista tehdä vapaiden ehdokkaiden vaalit. Eli kaikki voisivat äänestää omaa ehdokastaan ja ääni hyödyttäisi tasan sitä omaa ehdokasta.
Ilmoita asiaton viesti
IRV:n sijaan voisi käyttää Condorcet-menetelmiä. Ne suhtautuvat suopeammin C:n kaltaisiin kaikkien jossain määrin tukemiin ehdokkaisiin.
Condorcet-menetelmissä sellainen ehdokas voittaa aina, joka voittaisi minkä tahansa muun ehdokkaan kahden ehdokkaan välisessä vertailussa. Tuossa esimerkissä 65% äänestäjistä pitää C:tä parempana kuin A, ja 65% pitää C:tä parempana kuin B. Sispä C voittaa aina ja kaikissa Condorcet-menetelmissä.
IRV on noista eliminointijärjestykseen liittyvistä ongelmista johtuen aika epämääräinen menetelmä. Se suosii esimerkin tapaan suuria puolueita, pudottamalla pienet pois heti kärkeen, tutkimatta olisivatko niiden ehdokkaat hyviä kompromissiehdokkaita (esim. ainakin kakkossuosikkeja lähes kaikissa äänissä). Condorcet-menetelmät ovat hyviä perusmenetelmiä, jos niiden perusfilosofia kelpaa (se että kaikkien kakkossuosikki voidaan valita, vaikka sen saamien ykkösäänten määrä olisi suhteellisen pieni).
Ilmoita asiaton viesti